Harmittaa. Selkä kipeytyi viikonloppuna niin pahaksi ettei pääse liikkumaan ilman kävelykeppiä. Toisaalta mikäs tässä sohvalla loikoillessa, toisinaan on ihan hyvä oikeasti pysähtyä mietiskelemään oman elämänsä asioita oikein ajan kanssa. Vihdoin voin sanoa että elämälle on löytynyt uusi suunta ja että olen oikeasti onnellinen. Tulevaisuudennäkymistä sen verran, alan pikkuhiljaa uskoa siihen että olen löytänyt sen ihmisen, jonka kanssa haluan kulkea elämän matkaa käsi kädessä. Olkoon myrsky tai tyyni, tämän ihmisen kanssa uskon selviäväni ihan mistä vaan. 

Viime aikoina on tullut painettua töitä kahjona mutta kuitenkin jarruteltua muita menemisiä aika paljon, jotta olisi enemmän aikaa viettää ihanan ja lasten kanssa. Uusi, rauhallisempi ote elämään tuntuu kieltämättä aika mukavalta. Ei ole jatkuva kiire suorittaa koko ajan, vaan jää aikaa enemmän itselle ja niille ihmisille jotka ovat oikeasti läheisiä ja tärkeitä.

Viikonloppu tuntui kovin lyhyeltä. Ihana kävi työkomennukseltaan kotona kääntymässä, perjantai-ilta vietettiin kotona kaksin, lauantaina vietettiin sitten aikaa mun lasten kanssa. Kuinka mahtava fiilis siitä tuleekaan kun omat lapset pitävät kovin paljon ihanasta, ja myös hän minun lapsistani. Tehtiin kimpalla pitsaa, lapset tykkäsivät kovasti. Sunnuntai-aamuna oli pakko pyytää omaa äitiäni avuksi lastenhoidossa kun oli mentävä lääkäriin tuon selän takia.

Viimeiset pari päivää on mennyt oikeastaan sängyssä tai sohvalla makoillen, särkylääkkeitä syödessä ja nettiä selaillessa. Hieman turhauttavaa kun ei kykene tekemään oikeastaan yhtään mitään järkevää. Huomiseksi aamuksi varattu uusi lääkärinaika, täytyy käydä kysymässä pääsisikö johonkin kuvauksiin tuon selän kanssa kun tuntuu ettei se ole juurikaan alkanut toipumaan lääkityksestä ja levosta huolimatta.

Keskimmäinen lapsistani tulee huomenna yökylään ihan itsekseen. Jos ei olisi sairaslomaa, ei tämä olisi mahdollista koska työt alkavat minulla niin aikaisin - tässä huomaa taas että kaikilla asioilla on kääntöpuolensa. Mukava päästä viettämään laatuaikaa ihan vain yhden lapsen kanssa, kun kaiken huomion voi keskittää vain häneen. Vähän tosin jänskättää että saanko järkättyä näin selkävammaisena mitään tekemistä pojan kanssa, mutta eiköhän me yhdessä jotain mukavaa keksitä.

Alkaa olla aika myöhä ja huomenna on aikainen herätys lääkäriin, kipulääkkeetkin painavat väkisin silmiä kiinni. Auttaisivatpa yhtä hyvin särkyyn kuin unettomuuteen. Kirjoitellaan taas kunhan ehditään.